Sukat kuuluu laatikkoon, ihmiset ei.

Tämä kirjoitus on alkuperäisesti julkaistu vuonna 2021 tässä blogissa ja uudelleen julkaistu 2025.

Maailma tarjoaa meille monlaisia valmiita laatikoita. Uskontoja, uskomusjärjestelmiä ja odotuksia siitä millainen kunnollisen ihmisen tulisi nykyaikaisessa suoritusyhteiskunnassa olla.

Elämä laatikossa voi kyllä tuntua varmalta ja turvalliselta ja helpoltakin vaihtoehdolta, mutta mitään uutta siellä ei synny.. Kun antaa laatikon piirtää rajat, ei tarvitse itse nähdä vaivaa niiden piirtämiseksi. Ei tarvitse ottaa sitä riskiä että kun rehellisesti itseään kuunnellen piirtää rajansa ne tuovat esiin todellisen luontosi, ihmisyytesi, sen monimuotoisuuden ja värit kaikkien näkyville.

Ei tarvitse tuntea kipua, eikä nähdä sitä vaivaa että jokaisen syklin lopussa tunnustelee itseään ja tunteitaan siitä mikä toimi ja mikä ei toiminut. Valita tietoisesti mikä pääsee jatkoon ja mikä ei. 

Eli toisin sanoen - kehittyä.

Mikään ei myöskään juurikaan elä laatikossa.

Jos aidosti haluaa elää, on uskaltauduttava ulos laatikosta. On uskallettava tutkia ja kasvaa ja tuntea ja kokea. Kuunnella hiljaista tietoa sisällään ja seurata mihin se vie. Antaa sen näyttää merkityksensä, ilman että päättää sitä etukäteen.

Jos valitsee kasvaa ulos laatikostaan, ja ehkäpä vielä uudelleen ja uudelleen niin monta kertaa että oppii prosessin ja sen sudenkuopat pohjiaan myöten, voi olla varma että aiheuttaa ärsytystä niissä jotka vielä kököttävät omissaan.

Teal Swan sanoi joskus hyvin että henkisenä opettajana toimiminen on kuin vihaisten villieläinten vapauttaminen häkeistään. Ihmiset jotka valitsevat laatikon eivät inhoa mitään niin paljon kuin sen asian nostamista näkyviin, että laatikko on ylipäätään olemassa. Miksi? Se valheellinenkin turva jonka laatikko tarjoaa on monille kutsuvampi kuin villi luonto jossa pitää oppia selviämään itse.

Todellisuudessa ihminen ei tietenkään oikeasti ole koskaan yksin, vaan niin suojeltu ja rakastettu kuin itse pystyy vastaanottamaan. Mutta tällekin yhteydelle avautuminen on oma matkansa, joka ei tapahdu hetkessä.

Henkisyys vapauttaa ja siksi se pelottaa monia.

Itse ajattelen että rakkauden tunnistaa siitä että se vapauttaa.