Anteeksiannosta ja irtipäästöstä

Elämän polulla tapaamme monia ihmisiä jotka auttavat meitä luomisen prosessissa.

- Toiset ihmiset opettavat meille mitä rakkaus on, - ja toiset mitä se ei ole. 

Usein kuulee sanottavan että rajat on rakkautta, mutta mitä sillä tarkoitetaan?

Jos asian laita on näin, niin miksi rajojen piirtäminen on meille niin vaikeaa?

Ehkä siksi, että se minkä kuvittelemme rakkaudeksi, ei aina olekaan ihan sitä, vaan rajattomuuden kaava tai käyttäytymismalli mitä olemme vain kasvaessamme oppineet kutsumaan niin.

Rakkaus ilman rajoja ei ole rakkautta, vaan riippuvuutta, sillä rajat ovat ihmissuhteissa se pinta mikä mahdollistaa aidon kosketuksen.

- Kaikki ihmiset opettavat sitä, missä tämä raja kulkee.

Tämä kirjoitus on alkuperäisesti julkaistu osana pidempää kirjoitusta vuonna 2021 tässä blogissa ja uudelleen julkaistu editoituna syyskuussa 2025.

Joskus käy niin, että kaksi aikuista tapaa auringonvalossa ja alkavat pelaamaan palloa, mutta löytävätkin pian itsensä lapsina varjoisilta kujilta. Toinen kaipaa äitiä ja toinen iskää ja kaikkia sattuu eikä kukaan edes ymmärrä enää miten tällainen pallopeli voi aiheuttaa niin paljon surua ja murhetta. 

Tämä tarina monine eri variaatioineen ei ole harvinainen ja törmään siihen usein myös asiakaskohtaamisissa.

Näissä hetkissä on surun ja kaipuun lisäksi usein myös paljon aitoa herkkyyttä. Sellaista kauneutta mikä syntyy vain sisäisen lapsen ollessa läsnä. Joskus voi olla vaikea ymmärtää ja hahmottaa mitä todella tapahtuu ja miksi se sattuu niin paljon. Miksi tämä leikki on niin vaikea lopettaa, vaikka mielen tasolla kyllä ymmärtää ettei peli ole avointa ja reilua.

Itselle anteeksi antaminen on usein vaikeinta. 

Monia asioita ei voi tietää ennen kuin tietää, joten kannustan tässä lempeyteen ja rohkeuteen. Vaikka aikuisina meidän tulisi tietenkin tehdä päätökset ja ymmärtää itseämmemme myös tunnetasolla, niin on silti huomionarvoista että ne huonotkin päätökset jotka on tiedostamatta sisäisestä lapsestaan käsin tehnyt, ei perustu pahuuteen, vaan tiedostamattomuuteen ja aitoihin inhimillisiin tarpeisiimme tulla nähdyksi, kuulluksi, ymmärretyksi, hoivatuksi ja kosketetuksi. Emme vain aina tiedä oikeaa tapaa tähän.

Me ihmiset ollaan siitä jänniä otuksia että toimimme usein tietämättämme itseämme vastaan. Rikomme omia rajojamme ja koitamme ahtaa itseämme väkisin laatikkoihin ja paikkoihin joihin emme kuulu. 

Tai koitamme alitajuisesti täyttää tarpeitamme kyseenalaisin keinoin, koska jostain meihin on tarttunut uskomus että ei voi vaan pyytää. Teemme siis valintoja jostain muusta kuin tietoisesta itsestämme käsin. Ja sitten ihmettelemme miten annoimme toisen kohdella meitä niin tai miten itse toimimme niin älyttömällä tavalla. 

Ihmisyys on aikalailla yhtälö sille että emme ole täydellisiä.

Olemme tulleet tänne oppimaan. Myös rakkaudessa. On tärkeää antaa itselleen lupa siihen ja nähdä sisäisen lapsensa viattomuus. Kasvamisen myötä voimme tietoisesti opetella kypsemmät keinot toimia, mutta on tärkeää tiedostaa, että ytimemme on puhdas.

Mitään ei ole siis menetetty, vaikka putoaisimmekin hetkeksi polultamme.

Kuinka villi ja kaunis onkaan ihminen joka uskaltaa kuunnella sydäntään!

Ja kuinka rohkea hän joka antaa itselleen uuden mahdollisuuden.

Siinäkin on kysymys rajoista.

Antaako menneisyyden märitellä itsensä, vai valitseeko aloittaa uudelleen sitten kun on siihen todella valmis.

Itse en juurikaan usko tärkeiden elämäntapahtumien osalta sattumaan tai kipuun vailla syytä. Jokaisella elämänvaiheella on oleellinen merkitys seuraavan syntymisessä. Näin elämä avautuu ja kasvaa jatkuvasti kuin kukka. Ihmisellä itsellään on toki merkittävä rooli siinä kuinka monta kertaa jää toistamaan samaa oppituntia ja missä vaiheessa valitsee kasvaa siitä ulos.

Merkityksellä jonka annamme asioille on käänteentekevä vaikutus siihen mistä itsensä tulevaisuudessa löytää. . 

Yksi itselleni vapauttavimmista oivalluksista on ollut se että merkitykset jotka tulevat mielen sopukoista usein defaulttina, eivät läheskään aina ole tosia, vaan ulkoa opittuja ja kasvuympäristöstämme tiedostamatta omaksumiamme.

On siis tärkeää että jokainen teemme itse sen työn että valitsemme merkityksen elämällemme, kokemuksillemme, tunteillemme, ihmissuhteillemme, sille miten maailmassa olemme ja mihin olemme menossa.

Loppuviimeksi me itse määrittelemme omat rajamme ja mahdollisuutemme.

Myös sen mitä ja millaisia ihmissuhteita ansaitsemme.

Ellemme sitten itse anna voimaamme pois. 

Anteeksiantamisessa ei ole kyse syyllisten etsinnästä, vaan prosessista joka kautta voimme kasvaa ulos niistä versioista itseämme mitkä pitää kiinni haitallisissa kaavoissa ja synnyttää merkityksen joka kantaa edellisestä syklistä seuraavaan.

Anteeksianto avaa ovet aidolle hyväksynnälle, päästää irti siitä mikä imee elämänvoimaa ja antaa siivet uudelle alulle.

Loppuviimeksi annamme aina anteeksi vain itsellemme, mutta tarvitsemme toisia peiliksi.

Kun vihdoin pystymme vetämään rajan ja päästämään irti menneisyyden otteesta, olemme vahvempia ja vapaampia kuin koskaan ennen.