Anteeksiannosta ja irtipäästöstä

Elämän polulla tapaamme monia ihmisiä jotka auttavat meitä luomisen prosessissa.

Toiset ihmiset opettavat meille mitä rakkaus on, - ja toiset mitä se ei ole. 

Rajat ovat ihmissuhteissa se pinta mikä mahdollistaa aidon kosketuksen.

- Kaikki ihmiset opettavat sitä, missä tämä raja kulkee.

Tämä kirjoitus on alkuperäisesti julkaistu vuonna 2021 tässä blogissa ja uudelleen julkaistu 2025.

Jotta irti päästämisestä voi siirtyä hyväksyntään ja uuden syklin alkuun, on annettava anteeksi. Sekä itselle, että muille. Monia asioita ei voi tietää ennen kuin tietää, joten kannustan tässä lempeyteen ja rohkeuteen. 

Kuinka villi ja kaunis onkaan ihminen joka uskaltaa kuunnella sydäntään!

Joskus kuitenkin käy niin, että kaksi aikuista tapaavat auringonvalossa ja alkavat pelaamaan palloa, mutta löytävätkin pian itsensä lapsina varjoisilta kujilta. Toinen kaipaa äitiä ja toinen iskää ja kaikkia sattuu eikä kukaan edes ymmärrä enää miten tällainen pallopeli voi aiheuttaa niin paljon surua ja murhetta. Tämä tarina monine eri variaatioineen ei ole harvinainen ja törmään siihen usein myös asiakaskohtaamisissa.

Näissä hetkissä on surun ja kaipuun lisäksi usein myös paljon aitoa herkkyyttä. Sellaista kauneutta mikä syntyy sisäisen lapsen ollessa läsnä. Vaikka aikuisina meidän tulisi tietenkin tehdä päätökset ja ymmärtää itseämmemme myös tunnetasolla, niin on silti huomionarvoista että ne huonotkin päätökset jotka on tiedostamatta sisäisestä lapsestaan käsin tehnyt, ei perustu yleensä pahuuteen, vaan aitoihin inhimillisiin tarpeisiimme tulla nähdyksi, kuulluksi, ymmärretyksi, hoivatuksi ja kosketetuksi.

Iitselle anteeksi antaminen on usein vaikeinta. 

Me ihmiset ollaan siitä jänniä otuksia että toimimme usein tiedostamattamme itseämme vastaan. Rikomme omia rajojamme ja koitamme ahtaa itseämme väkisin laatikkoihin ja paikkoihin joihin emme kuulu. 

Tai koitamme alitajuisesti täyttää sisäisen lapsen tarpeita kyseenalaisin keinoin, koska jostain meihin on tarttunut uskomus että ei voi vaan pyytää. Teemme siis valintoja jostain muusta kuin tietoisesta itsestämme käsin. Ja sitten ihmettelemme miten annoimme toisen kohdella meitä niin tai miten itse toimimme niin älyttömällä tavalla. 

Haavat ihmissuhteissa eivät suinkaan aina synny sitä mitä tapahtuu, vaan hyvin usein ratkaiseva tekijä on se miten tapahtunut asia käsitellään. Se monesti on se ratkaiseva elementti joka ratkaisee, muodostuuko tapahtuneesta suhdetta vahvistava tekijä vai sitä haavoittava. Avoin keskustelu lujittaa luottamusta ja sitä tarvitaan, jotta ihmissuhteessa ylipäätään on mahdollista avautua vastaanottamaan ja luomaan uutta. 

Oma syvä (tietoisesti valittu) uskomukseni on että elämässä ei ole vahinkoja. Ei ole sattumia, eikä myöskään kipua vailla syytä. Jokaisella elämänvaiheella on oleellinen merkitys seuraavan syntymisessä. Näin elämä avautuu ja kasvaa jatkuvasti kuin kukka. 

Tästä syystä merkityksellä jonka annamme asioille on käänteentekevä vaikutus siihen mistä itsensä tulevaisuudessa löytää. . 

Yksi itselleni vapauttavimmista oivalluksista on ollut se että voin itse valita merkityksen elämälleni. Voin valita merkityksen kokemuksilleni, tunteilleni, ihmissuhteilleni, sille miten maailmassa olen ja mihin olen menossa. Minä itse määrittelen itseni, omat rajani ja mahdollisuuteni. 

Ja niin teemme kaikki. Ellemme sitten itse anna voimaamme pois. 

Anteeksiantamisessa ei ole kyse syyllisten etsinnästä, vaan prosessista joka vapauttaa siitä mikä painaa alas ja synnyttää merkityksen joka kantaa edellisestä syklistä seuraavaan.

Anteeksianto avaa ovet aidolle hyväksynnälle ja uudelle alulle. Siksi anteeksi anto on tärkeää. Ei toisen vaan itsensä vuoksi.