Kun hyväksyt itsesi olet voittamaton.

Uusi vuosi alussa ja blogini eka kirjoitus, jonka haluan omistaa omasta mielestäni ehkä tärkeimmälle yksittäiselle muutoksen ja itsensä kehittämisen perus pilarille - Itsensä hyväksymiselle. Mitään ehdottomia totuuksia mulla ei ole tässä tarkoitus jakaa, vaan enemmänkin näkökulmia ja omia kokemuksiani.

Usein kuulee sanottavan , että itsensä hyväksyminen laiskistaa ja passivoittaa. - Itse en voisi olla asiasta enempää eri mieltä. Ymmärrän tämän näkökulman kyllä, mutta nähdäkseni tässä katsotaan ihmistä melko rajoittuneiden lasien läpi. Ja totta puhuen, ajattelen myös, että muutoksen lähtökohtana hyväksymättömyys on monien hyvinvoinnin haasteiden taustalla. 

Olet ehkä kuullut puhuttavan kuinka tärkeää on olla tietoinen siitä, toimiiko rakkaudesta vai pelosta käsin. Samaa asiaa voi katsoa myös siitä käsin, millaista liikettä nämä tunteet saavat meissä aikaan. 

Rakkaus avaa, antautuu, ottaa vastaan. Eheyttää.

Pelko vastustaa, välttelee, työntää pois ja kontrolloi. Vie voimia.

Otetaan näin tammikuun ja laihdutuskuurien kulta-ajan kunniaksi esimerkiksi painon pudotus. Kertyneeseen painoon voi olla tietenkin lukuisia syitä, mutta sanotaan nyt esimerkin vuoksi että sinulla on ollut raskas vuosi takanasi. On ollut stressiä ja väsymystä, ehkä sairauttakin. Ei ole ollut aikaa, mahdollisuuksia tai voimavaroja antaa keholle sitä huomiota mitä se olisi kaivannut. Peilistä katsoo sinä, jonka kehoon on kerääntynyt kaikki se tunteiden paino jota olet ehkä vuosiakin kantanut mukanasi. 

Tiedän, olisi niin siistiä saada aikaan nopeita muutoksia. Järjellä ajateltuna, jos syö niin ja niin ja liikkuu niin ja niin paljon, niin kyllähän se paino putoaa. Kysymys on lopulta vain numeroista, eikö? 

Mutta mitä sanoo ääni taustalla? Mikä motivoi muutosta? 

Miten puhut itsellesi? Rohkaisetko, vai rankaisetko?

Onko tarkoituksena liikkua lähemmäs itseäsi, vai vastustaa sitä mitä olet? 

Mietipä sitä.

Sillä kyse on sitoutumisesta itseesi ja siitä millaisen energian kohdistat itseesi päivästä, viikosta, kuukaudesta, vuodesta toiseen.

Sillä todellakin on väliä.

On ihan totta että pelkällä itsekurilla voi saada aikaan päältäpäin katsottuna hienoja tuloksia ja nopeasti. Siitä miten pysyviä ja hyvinvointia edistäviä ne ovat, en ole niinkään varma. Nuoruuden syömishäiriöstä ja vuosien takaisesta burn outista viisastuneena voin ihan kokemuksen syvällä rintaäänellä myös todeta, että muutoksella jonka liikkeelle paneva voima on itsen vastustaminen on aina hintansa. Se aika jonka tehokkuudella säästää tulee usein maksuun korkoineen. Jatkuva negatiivisuuden, riittämättömyyden ja epävarmuuden syytäminen itseensä ei palkitse, päin vastoin, miksi sellaiseen edes haluaisi sitoutua? Vastustamiseen perustuvat muutokset myös hyvin usein epäonnistuvat tästä syystä,-  koska ne tuntuvat pahalta. Ja kaiken tämän päälle, ne oikeat syyt taustalla, ovat edelleen siellä, joten sama kierre on valmiina toistumaan uudelleen. Ja uudelleen. Ja uudelleen.

Mutta mikä on sitten vaihtoehto?

No se rakkaus.

Tunteminen. Tunteelle antautuminen. 

Laita silmät kiinni. 

Kuuntele kehoasi, todella kuuntele. 

Mikä on sen tarina? Mikä on sen tarve? 

Kaipaako se jotakin tai johonkin? 

Ehkä kosketusta, hellyyttä, anteeksi antoa. 

Kiitosta uskollisuudestaan.

Villiä seksiä, tai tosi hellää ja hidasta. 

Lempeyttä, kauniita sanoja, silittelyä, rapsutusta.

Tanssia, heittäytymistä tuntemattomien askelien vietäväksi.

Tuulta iholla.

Nauramista. Itkemistä. Vihan purkamista.

Ravistelua. Rummutusta.

Lepoa tai höyryjen ulos päästämistä juoksulenkillä.

Ihanaa venyttelyä.

Vettä.

Ravitsevaa ruokaa.

Kuulluksi ja nähdyksi tulemista.

Halausta.

Iloa. Älytöntä riemua siitä että voi luoda ja leikkiä vielä aikuisenakin.

Arvostusta ja kiitosta sellaisena kuin se on. 

Pysähtymistä.

Hyväksyvää läsnäoloa.