Aito, oikee ja ihana.

Jos olet seuraillut touhujani esim. somessa tai työskennellyt joskus kanssani, niin olet ehkä huomannut että puhun ja kirjoitan paljon aitoudesta.

Aitous on tärkein arvoni ja asia joka vaikuttaa kaikessa olemisessani ja työssäni taustalla ja jota ilman minä en olisi minä.

Arvot ylipäätään on yksi tärkeimpiä elementtejä henkisellä polullamme, joten itse kullekin on hyvä ja tärkeä olla tietoinen omistaan. Sisäinen muutosmatkamme pitää sisällään paljon uskomusten purkua, pelkojen kohtaamista ja irtipäästöä ja tämän kaiken tuoksinnassa arvot on ne mitkä auttavat maadoittumaan, valitsemaan ja muistamaan keitä me oikeastaan ytimeltämme olemme ja mitä olemme täällä luomassa.

Tässä kirjoituksessa paneudun erityisesti tähän itselleni tärkeimpään arvoon, aitouteen ja sen ihmeelliseen voimaan.

Ei vain siksi että aihe ei lakkaa inspiroimasta minua, vaan myös siksi että koen tärkeäksi olla avoin ja läpinäkyvä siinä miltä pohjalta työtäni teen ja mihin suuntaan asiakkaitani tuen.

Aitous on siitä jännä asia, että kun  tietoisuutemme kasvaa, myös se mikä on itselle aitoa ja totta muuttuu.

Se mikä aiemmin saattoi näyttää tavoittelemisen arvoiselta asialta, voikin paljastua tyhjäksi ja ontoksi korttitaloksi tuulisella kalliolla ja se puolestaan, mitä ennen ei osannut arvostaa alkuunkaan alkaakin tuntua merkitykselliseltä ja todelta.

Henkiseen kasvuun ja tietoisuuteen ylipäätään liittyy oleellisesti sekä se, että opimme olemaan itsellemme ja tunteillemme aidommin läsnä, mutta myös  se, että merkitykset joita asioille annamme muuttuvat ja tämän myötä muuttuu myös elämämme.

Ihan tosissaan ja pohjimmiltaan tässä kuitenkin lopulta muuttuu kaikkein eniten ihminen itse. Gandhia siteeraten,: Ole se muutos minkä haluat maailmassa nähdä.

Patriarkaalinen uskomusmaailma, erillisyyteen pohjautuva maailmankuva ja häpeäkulttuuri jossa täällä Suomen maassakin muiden länsimaiden tavoin elämme ja kasvamme, ovat kaikki osa suurta kollektiivista sumutusta jolle lapsuuden sosiaalistamisen kautta olemme altistuneet enemmän tai vähemmän.

Se miten näihin pohjautuvia normeja ja käyttäytymismalleja osaa kyseenalaistaa on paitsi hyvin yksilöllistä, myös oleellinen juttu voimaantumisen ja hyvinvoinnin polulla.

Oman kokemukseni mukaan aitous on tällä tiellä juurikin se kaikkein kirkkain ja voimallisin peili.

Tätä kuvastaa hyvin erään asiakkaani kertoma siitä että hän tuli ohjaukseeni koska halusi löytää aidon itseluottamuksen.

Hän ei siis etsinyt valmiita vastauksia tai valmiisiin kaavoihin pohjaavaa valmentajaa joka tarjoaa kaikille samaa ratkaisua, vaan oli valmis lähtemään matkaan ja sukeltamaan kanssani sielunsa syvyyksiin, löytääkseen ytimensä ja palauttaakseen luottamuksen siihen mikä hänessä itsessään on aitoa ja totta.

Minun tehtäväni tällä matkalla ei ollut kertoa mielipiteitäni, analysoida tai arvottaa. Ainoastaan olla läsnä, kuunnella ja kysyä. Luoda tila jossa on turvallista olla aito ja haavoittuvainen, jotta hän itse sai löytää omat vastauksensa.

Aitouden esenssi eri muodoissaan on se mikä samaan aikaan kutsuu omat ihmiset luoksemme ja myös pelottaa ne pois jotka eivät vielä ole valmiita katsomaan itseään, vaan mielummin syyttelevät peilikuvaansa.

Työssäni olen onneksi harvoin, mutta kuitenkin jonkun kerran törmännyt myös siihen puoleen että päällisin puolin näinkin kivan kuuloinen asia kuin aitous, voi olla osalle todella triggeröivä.

Ja kun asiaa tarkastelee lähemmin,

niin tämä ei edes ihmetytä, vaikka sinänsä surullista onkin.

Tämä nimittäin kuvastaa oikeinkin hyvin sitä millaisissa kollektiivisissa energioissa ihmiskuntamme ja valitettavasti vielä monilta osin myös hyvinvointiskene elelee ja luo todellisuuttaan.

Olen ollut  iloinen ja helpottunut siitä että viime vuosikymmenen aikana aitous, inhimillisyys ja luonnolliset arvot tuntuvat  nousseen yhä enemmän arvoonsa ja ihmisten tietoisuuteen myös hyvinvoinnin saralla.

Siitä huolimatta myös feikkipositiivisuutta, inhimillisyyden kieltämistä ja pakoilua henkisyyden nimissä, itselleen valehteluun kannustamista manifestoinnin nimissä, täydellisyyden tavoittelua, tunteiden pakoilua ja järkeistämistä, kaikenlaista myötätunnottomuutta, pakotettua ”kevyttä tunnelmaa” jne. näkee vielä myös valitettavan paljon.

Kutsun tätä pakotettua positiivisuutta valkopesuksi. Valkopesuksi siksi, että se näyttää ulospäin usein  ”täydelliseltä”.

Siis joltakin mikä on vailla virheitä, istuu ehkä auringonlaskussa joogaten täydellisine kehoineen ja valkaistune hymyineen. Luoden valheellisen illuusion siitä miltä voimaantunut nainen näyttää. Joskus hän on jumalatar, joskus mieletön hustlaajanainen, joskus Äiti Theresa.

Oli miten oli, niin tärkeimpänä kuitenkin että tässä kuvassa vain vaaleat sävyt sallitaan. Kaikki muu pyritään liuottamaan kloriitilla alas lattiakaivosta. Tunteet, kaikki aito ja samalla kaikki voimakas ja merkityksellinen.

Toksinen positiivisuus, eli valkopesu on siitä sniikki kaveri, että se värittää itsensä valkoiseksi, mutta on todellisuudessa mustaakin mustempi. Ei siis musta sillä tavoin kuin yö ja feminiinienergia kaikessa mystisessä ja tutkimattomassa syvyydessään ja kauneudessaan aidosti on, vaan musta kuten musta aukko, kaiken imevä ja pohjaton riittämättömyyden kuilu.

Se kutsuu itseään valoksi ja rakkaudeksi, mutta todellisuudessa perustuu pelkoon ja häpeään.

Se välttelee varjojaan, herkkyyttä ja haavoittuvaisuutta. Tukahduttaa tunteet ja inhimillisyyden heti alkuunsa ja näin ollen myös kaiken aidon ja merkityksellisen, kuten luovuuden, yhteyden ja ilon.

Se heikentää ihmistä, mutta vahvistaa egoa, luoden aina vaan samaa uudelleen ja uudelleen ja uudelleen.

Kysymys ei ole hyvinvoinnista, vaan erillisyyden harhan luomasta vääristyneestä kuvasta siitä miltä hyvinvointi näyttää, mitä se on ja miten se saavutetaan. Syvimmiltään kysymys on siis valkopestystä pahoinvoinnista jonka ainoa hinta ei todellakaan ole vain se mikä maksetaan euroissa.

Naisille se tarkoittaa mm. monesti myös oman tumman ja mystisen voiman tukahduttamista, itsensä hylkäämistä ja erilaisten naiseuteen liittyvien ihannekuvien tiedostamatonta toistamista: Eteerinen jumalatar, sisar hento valkoinen, helppo, kevyt ja iloinen. Tai sitten energinen bosslady, joka ei tarvitse mitään koskaan eikä keltään.

Aito ja kokonainen nainen puolestaan tuomitaan tai ohitetaan tämän valheellisen illuusion edessä helposti, vaikka ainoa mitä hän todellisuudessa on tehnyt on hyväksynyt itsensä aitona ihmisenä, piirtänyt rajansa sen mukaan ja omalla esimerkillään luotsannut myös toisia samaan suuntaan.

Se siinä kai niin pelottavan voimallista ja vaarallista onkin.

Riittämättömyydestä luopuminen.

Myös Henkilökohtaisessa elämässä aitous toimii ihan parhaana peilinä ja suunnannäyttäjänä sekä porttina aidompiin ihmissuhteisiin.

Sen myötä on vuosien aikana myös omassa elämässäni muuttunut paljon, eikä todellakaan täysin kivutta, mutta siltikin niin, että sisäinen rauha ja luottamus elämään on kasvanut huimasti matkan myötä.

Ollakseen aito ja vastaanottaakseen aitoa rakkautta, ystävyyttä ja yhteyttä, on ensin päästettävä irti siitä mitä se ei ole. On siis avauduttava rakkaudelle itsessä ja oltava rehellinen siitä mikä omassa elämässä ei rakkaudelta tunnu.

On tultava tietoiseksi ja valittava uudelleen. - Tällä kertaa aidosti ja rakkauteen luottaen.

Aitous on samanaikaisesti viaton ja puhdas, sekä sitä ihka aitoa itteään (Hyh!😄) Eikä näiden välillä loppuviimeksi ole eroa, koska molemmilla on rakkaudellinen tarkoituksensa.

Aitous pitää sisällään monenlaisia pienempiä, mutta ei missään nimessä pieniä arvoja, kuten totuus, läsnäolo, ilo, luovuus ja inhimillisyys, vain muutamia mainitakseni.

Minun maailmankuvassa henkisen matkan määränpää ei siis ole tulla hyväksi (egon erillisyyteen perustuva illuusio ja asia josta voi näkökulmasta riippuen olla hyvinkin montaa mieltä), vaan aidoksi.

Tämä tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä, että olen tiukka sellaisista rajoista jotka  turvaavaat aidon läsnäolon ja kohtaamisen.

Kohdatessani aidosti aitoja ihmisiä. Ei siis sellaisia jotka vaan lämpimikseen puhuvat aitoudesta, koska sellaisiakin on, vaan ihmisiä jotka todella ovat käyneet matkan ja tehneet työn tunteakseen itsensä, joilla on oma värikäs persoona, aito läsnäolo ja jotka hyväksyvät elämän ja itsensä kasvavina olentoina siinä vaiheessa elämää kuin nyt ovat, tunnen suurta iloa ja arvostusta. Ja myös pienoista toivoa itse elämän ja ihmiskunnan puolesta.

Sillä tätä haluan myös itse olla luomassa lisää.

Kiitos siis sinulle henkisen polun kulkija että olet rohkeasti aito!